Ohjausryhmä on pähkinyt ja pähkii

IMG_5908

Ohjausryhmä työseminaareili kolme päivää Kyyhkylässä ja yleisen osan läpikäyminen on nyt sitten virallisesti aloitettu!

Vaikka valmista tekstiä onkin vielä vain vähän, niin ajatukset alkavat pikkuhiljaa kirkastua vaikkapa arvioinnin, toimintakulttuurin tai laaja-alaisen osaamisen osalta.

Monet ohjausryhmän ajatuksista on jo karkeasti luonnosteltu peda.netin OPS-työversioon. Niihin kannattaa kuitenkin suhtautua vielä armeliaasti, sillä lähimaillekaan valmista tekstiä hajatelmat eivät vielä ole ja osassa kohdissa on vain kirjattu ajatuksia tai teemaan liittyviä kysymyksiä ylös. Niistä on tarkoitus tiivistää sitten niitä timantteja syksyn mittaan.

Kaikkea pääsee tietysti myös kommentoimaan, joko jo nyt (siellä täällä saattaa olla kommenttiruudut jo auki) mutta viimeistään siinä vaiheessa kentän ajatuksia kerätään järjestelmällisesti kun teksti on niin kuosissaan että siitä kehtaa ylipäätään mitään kommentteja pyytää.

Myös aineryhmät ovat aloitteneet työnsä ja alustavia luonnoksia löytyy OPS-työversiosta sieltä täältä. Kannattaa käydä selailemassa, jotta pysyy taajudella sen suhteen missä prosessia mennään.

FullSizeRender

Kerro ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s